26.2.2006 - Ajatuksia ja odotuksia B-pentueesta: |
|
| Vinnin ja Jedin
yhteensopivuus oli
meillä puheenaiheena jo A-pentuetta suunnitellessa. Silloin
kuitenkin Vinnillä oli ikää vielä
sen verran
vähän, että päädyimme Tian
kanssa valikoimaan
A-pentueen isäksi toisen uroksen. A-pentueen pentujen
osoittautuessa terveiksi ja tervepäisiksi yksilöiksi,
tuli
eteen uudelleen ajatus yhdistää Vinni ja Jedi
keskenään. Vinni on ehdottomasti elämäni koira. Olen tehnyt uskomattoman paljon virheitä sen koulutuksessa, mutta se on silti antanut kaiken ne anteeksi ja toimii hyvin kotona ja kentällä, aina ohjaajan toimiessa oikein. Se mitä kaipaisin Vinniin lisää on hitunen enemmän miellyttämisenhalua ja ohjaajapehmeyttä. Tässä kohdin Jedi puolestaan osoittaa omassa käyttäytymisessään ja periyttämisessään tahtoa tehdä töitä nimenomaan yhdessä ohjaajan kanssa. Vinni puolestaan on periyttänyt omaa luonnettaan selvästi norjassa oleviin pentuihinsa. Molemmat, sekä Vinni että Jedi, ovat temperamenttisia, rotumääritelmän mukaan keskikokoisia, vietikkäitä pakkauksia. Oma ihanteeni dobermannista on nopea ja ketterä koira joka kykenee ja jaksaa tehdä pitkään töitä. Tätä samaa toivon tietysti myös B-pentueen pennuilta. |
![]() |
Pentue
on lähes puhtaasti ulkosiitos. 8-polvella laskettuna
sukusiitosprosentti vain 3,08%. Uskon ulkosiitoksen tuovan etuja
terveyden suhteen, riskit moniin sairauksiin
lisääntyvät
sukusiitosprosentin kasvaessa. Ulkonäöllisesti
pennuista ei
ehkä tule ihan niin tasalaatuisia, toisaalta Vinnin
tiedetään periyttävän
itseään, joten
toiveissa on saada ihan nättejä (ja mahdollisesti
näyttelyissä
pärjääviä) pentuja
maailmaan. Pevisa:n sairausten osalta kummankaan vanhemman taustalla ei ole tiedossa mitään ongelmia (myös sisarukset). Sekä Vinnin että Jedin tutkitut jälkeläiset ovat kaikki terveitä, joten toiveissa on myös B-pentueen osalta terveet pennut. Molemmat vanhemmista ovat jo selvästi aikuisikään (Jedi 7v. & Vinni 5v.) selvinneitä, mutta edelleen täysissä sielun ja ruumiin voimissaan – kumpaakaan ei uskoisi ikäisekseen ;-) Tämä on myös kasvatuksessani toiveissa, että kasvatit säilyvät terveinä ja toimintakuntoisina mahdollisimman pitkäikäisiksi. Tässä vähän omia ajatuksiani tulevasta pentueesta. Toivotan kaikki kiinnostuneet tervetulleeksi tutustumaan koiriin ja katsomaan treenejämme – tai vaikka vain kysymään lisää mieltä askarruttavia kysymyksiä. -Kaisa Tulevan pentueen sukutaulu KoiraNet:ssä |