Vinnin tarina

Vinni tuli minulle sattumien kautta vuoden 2001 alussa. Olin silloin vasta suunnitellut, että seuraavana syksynä toisin Kristiinan avustuksella pennun Norjasta suomeen. Nähtyäni Vinnin 11 viikon ikäisenä tomerana reippaana pakkauksena, olin kuitenkin myyty ja viikkoa myöhemmin tuo pieni mies muutti meille.

Tie Vinnin kanssa ei ole ollut helpoin. Vinni on saanut kokea ns. Ensimmäisen harrastuskoiran syndrooman eli lukemattoman määrän virheitä ja mokailuja ohjaajan taholta. Paljon kaikkea on tehty ja kokeiltu, enemmän virheitä kuin onnistumisia, mutta se miksi arvostan Vinniä niin suuresti, on sen kyky antaa anteeksi ohjaajan virheet. Helpoin koira se ei ole, sillä kokeissa, missä ohjaajan kapasiteetti toimia loppuu, Vinnin vasta alkaa ja se käyttää häikäilemättä tilanteen hyväkseen ja nauttii elämästään. Tuloksien puute onkin Vinnin kohdalla ikävä tosiseikka, mistä pitkälle syytän itseäni. Oma kisajännitykseni ei ole vuosien myötä helpottunut ja tuskin hetkeen helpottaakaan. Työtä asian eteen on tehty ja siitä suuri kiitos kaikille meitä auttaneille tahoille. Ehkä me vielä joskus :)

Vinnin luonteesta pidän paljon. Ystävällinen ja avoin uusia ihmisiä ja juttuja kohtaan, aina valmis toimimaan ja syttyy sadasosasekunnissa. Kotona kuitenkin ollaan ja makoillaan rauhassa ja kerrostaloelämälle niin tärkeänä pointtina - hiljaa. Viettiä riittää ohjaajaan nähden ehkä jopa liikaakin, saalisviettiä on ollut helppo käyttää hyväksi koulutuksessa ja puruissa myös puolustuspuoli on selvänä olemassa. Puruissa kehuja saadaan erityisesti luontaisen rauhallisesta, syvästä ja voimakkaasta puruotteesta. Uusien juttujen kohtaaminen on helppoa, tästä esimerkkinä ZTP testi 2006, jossa kävimme harjoittelematta päivän varoitusajalla. Täysin uusia juttuja Vinnille, mutta moksiskaan se ei ollut. Ohjaaja sen sijaan tapansa mukaan mokaili julkisesti ja antoi vahingossa narupallon narun Vinnille, josta sitten taisteltiin keskellä ihmisryhmää jonkin tovin, ennenkuin päästiin jatkamaan suoritusta. Taistelutahtoa siis riittää, sitä voitaisiin lahjoitella poiskin jos joku kaipaa ;-)

 


Sitten ne ongelmat. Täydellistä ei olekkaan jai kyllä Vinnilläkin ne heikkoudet on. Itse kaipaan siihen enemmän ohjattavuutta ja ohjaajakeskeistä toimintaa. Tälläisen aloittelevan ohjaajan olisi huomattavasti helpompi kouluttaa ja toimia ohjaajaherkemmän koiran kanssa. Sitten se toinen. Pitkäjänteisyys. Sitä saisi olla huomattavasti enemmän, keskittymistä niihin ikäviinkin asioihin. Ihan selkeä ongelmakohta meillä on jäljellä, missä ohjaajan estäessä eteenpäin rynnimisen, nostaa Vinni pään ylös ja toteaa että jäljestä itse. Tai jos Vinni kadottaa lelun metsään, se jaksaa parin piston verran etsiä ja toteaa sitten, että kyllä mamma etsii. Ulkonäöllisesti tiedän Vinnin olevan hieman pieni urokseksi, rotumääritelmässä keskikokoisen rajoilla, mutta näyttelykehissä auttamattoman alimittainen. Toisaalta tiedän, että en itse olisi selvinnyt mikäli vinnillä olisi kokoa ollut vielä lisää ja pää varustettuna samoilla ominaisuuksilla, joten kai tässä ihan ok tilanteessa ollaan.

Kaikenkaikkiaan olen Vinniin erittäin tyytyväinen ja TorOddille ja Kristiinalle kiitollinen että sain tuon mustan miehen itselleni. Nyt takana 6 vuotta yhteiseloa ja päivääkään en vaihtaisi pois. Toivottavasti on vielä ainakin toiset 6 vuotta edessä. :)

-Kaisa-