Ellan kuulumisia

03.02.2025

Kolme viikkoa astutuksesta ja optimistisesti pieniä merkkejä tiineydestä on havaittavissa. Ellan ruokahalu on mallia pohjaton, toki tiineyden myötä otettiin lisukkeeksi käyttöön myös lohi nappulan rinnalle, joten voihan se olla, että herkuttelu lisää ruokahalua, tai sitten matkassa on ylimääräisiä ruokittavia. Ulkopuolisen treenikaverin silmiin Ellan tissit oli kuulemma myös lähteneet kasvamaan, sekin on hyvä merkki, mutta voihan se tarkoittaa myös valeraskautta (jota toki ennen ei ole Ellalla ollut). Jokatapauksessa progesteroniarvo mitattiin loppuviikosta uroksen omistajan toiveesta, jos arvo olisi ollut alhainen, olisi se lisännyt keskenmenon riskiä ja siihen olisi sitten voinut heidän ohjeillaan tarpeen mukaan lääkitä. Noh, Ellan proge oli reippaasti korkealla, joten ei huolta siltäkään rintamalta. Eli ei tässä auta kuin odotella ultraa, johon on vielä reilu viikko aikaa - aika on varattu 13.2. illaksi. Sanoinko jo, että odottavan aika on PITKÄ!