Esittelyssä Dobechester Fayal "Fia"

03.07.2021


Fia, Fiude, Fii, Kärppä.. rakkaalla lapsella on monta nimeä. Fia jäi kotiin F-pentueesta tilanteessa, jossa olin ensimmäistä kertaa kahteenkymmeneen vuoteen ilman dobberia. Bria oli kuollut ja Sissi siirtynyt Sannan tykö asumaan. Tuo pieni ja pippurinen narttu pentulaatikossa oli oma suosikki alusta asti. 

Fia on saalisviettinen, hyvin taistelutahtoinen ja erittäin ahne narttu. Luonteeltaan Fia on ohjaajakeskeinen ja vaikka Fia tykkää ihmisistä ja on avoin, ei Fia monestikaan välitä ympärillä olevista ihmisistä tai koirista siksi, että on paljon kivempaa tehdä yhdessä ohjaajan kanssa. 

Fia on kaikista Dobermanneistani älykkäin niin hyvässä kuin pahassakin. On se sitten alkukantaista vaistoa tai mitä onkaan, mutta tuntuu, että Fia haistaa tilaisuudet ja pystyy laskelmoida tilanteet omaksi edukseen mikäli ohjaaja ei ole hereillä. Fia on myös koira, joka selviäisi halutessaan luonnossa hyvinkin pitkiä aikoja. Ruoka löytyy takuuvarmasti, eikä rusakkojahtikaan meidän Kärpälle ole tuntematonta.. 

Lisänimi Kärppä on tullut Fialle siitä, kun Fia on aina kärppänä paikalla missä onkin tilaisuus tarjolla. Jos nostat takapuolesi sohvalta käydäksesi jossain, on Fia livahtanut pienelle kerälle lämpimään kohtaan ennenkuin selkäsi ehdit suoraksi saada. Eikä ruoka usein lattiaan asti ehdi tipahtaa haarukasta, kun Fia on sen jo matkalta metsästänyt suuhunsa. 

Harrastusrintamalla Fian kanssa on tehty BH ja ZTP. Kumpikin tehtiin todella vähäisellä treenimäärällä, mutta ohjaajan luotto koiraan on kova, eikä Fia pettänyt kummallakaan kerralla oletuksia. Peltojälki on Fian vahva laji, lisäksi tottiksessa on ykkösluokan liikkeet kasassa, mutta ohjaaja on ollut laiska lähtemään puruihin treenaamaan, joten purujen hallinta on vielä rakentamatta koetta ajatellen. Talvisin Fian kanssa on menty suksilla ja kicksparkilla puuhastelumielessä ja kesäisin kuntoa kohotellaan fillaroiden plus uiden. Se mistä pidän Fiassa erittäin paljon, on sen ääretön halu tehdä ja yrittää olipa laji sitten mikä tahansa. Välillä Fia kuumenee ja sen tuntee Konsta nahoissaan, mutta ohjaajaa kohtaan kynnys on erittäin korkealla, vaikka välillä mieli selvästi tekisikin. 

Terveydellisesti Fiaa on tutkittu kattavasti. Luusto on kuvattu kauttaaltaan, kuten muutkin pevisa tutkimukset. Holter otettiin epävirallisena (Alba Medical), mutta lyhyt ekg + ultra toki virallisena. Geenitesteistä on otettu Embarkin testi, jossa vwd kantajuutta lukuunottamatta ei riskejä. BetterBredin monimuotoisuustestissä paljastui Fian edustavan haplotyypeiltään harvinaisempaa muotoa. Meille tärkeintä kuitenkin on, että Fia on meidän Fia <3