Fia on astutettu!

20.07.2021

Vihdoin ollaan palattu Ruotsista astutusreissulta. Reissulle lähdettiin poikkeusoloissa, korona sotkee asioita jonkun verran ja matkustusta jouduttiin suunnitella normaalia enemmän. Reissu oli kuitenkin erittäin onnistunut, saimme kaksi hyvää astutusta, joista jälkimmäisessä "nalkki" kesti tunnin ajan! Se on kuulkaa aika pitkä aika se odotella, että milloinhan olisi valmista :) Toki sillä ei ole merkitystä pentujen kannalta, niitä tulee jos on tullakseen, mutta kertonee, että ajoitus taisi olla ihan kohdillaan!  

Mutta mitä tulee XL:ään, jonka pääsin itse näkemään nyt ensimmäistä kertaa livenä, niin hurmaava herrasmieshän sieltä löytyi! Hyvin varman ja vakaan oloinen uros, ei mikään pusukone, vieraat ihmiset on ok, mutta eivät niin kiinnostavia (ellei ole ruokaa tms. tarjolla). Fia hurmaantui samantien XL:n tyyliin toimia ja Fia haastoikin heti alusta lähtien leikkiin, eikä ollut normaali kipakka itsensä. Samanlaisen reaktion Fiassa on saanut aikaiseksi vain edesmennyt Leo-pappa, jonka kaltaista urosta Fialle kaipasimmekin. Lupaava mielleyhtymä minusta :)

Minä ja XL toisen astutuksen jälkeen. 

Potkuakin XL:stä löytyi, kun tuli sen aika! Itse astutuksessa XL toimi kuten kunnon uroksen kuuluukin, ei paljon kysellyt Fian kitinöiden perään, vaan astui nopeasti ja varmasti! Olin oikein tyytyväinen käytökseen! Joten nyt sitten vain odotellaan! Pitkä odotus edessä! Odotellessa voi ihastella meidän uutta hienoa pentumainosta, mitäs tykkäätte? :)