Pentusuunnitelmia

26.07.2020

Toiveissamme on saada seuraava Dobechester pentue maailmalle syksyllä 2020. Kirjoittelen ylös vähän ajatuksiani pentueesta, mutta toki kerron mielelläni tarkemmin taustoista, odotuksista ja mahdollisista riskeistä. Tässä lähinnä pientä pintaraapaisua. 

Pentue on yhteistyöpentue Piikun omistajien kanssa, sillä heillä oli toiveena saada Piikun pentu kotiin kasvamaan. Piiku on luonteeltaan hyvin itsevarma ja tasapainoinen narttu, joka kaipaa kuitenkin hitusen lisää taistelutahtoa ja voimaa. Piikun urokseksi valikoitui kasvattini F-pentueesta, Tauski. Tauski on vahva ja taistelutahtoinen uros, joka on erittäin lupaava harrastuksellisesti. Tauski on ulkomuodollisesti korrekti, mutta toivon Piikun antavan pentueelle ulkomuodon saralta hitusen lisää näyttelyihin mahdollisuutta pärjäämiseen. 

Pentujen iso-ukki Leo 9,5v. - kevät 2020

Pentueen yksi riskeistä on Piikun puolelta tuleva LTV riski. Tähän toivon Tauskin tarjoavan kompensaatiota, sillä koko F-pentue, sekä taustat useampi sukupolvi taaksepäin on kuvattu LTV:n osalta normaaleiksi. Sydämen osalta on aina lupaavampaa, kun terveeksi tutkittu on lähes 7 vuotias koira. Toki riskiä sekään ei rodun kohdalla koskaan poista. Tauskin taustoissa sen emä, että isä on tutkittu sydämen osalta terveeksi vielä vähän vanhempana ja molemmat elävät vielä hyvissä voimissaan. 

Mitä toivon pennuilta? Itsevarmoja, tasapainoisia koiria, joilla riittää harrastusominaisuuksia eri lajeihin. Hyvää nenänkäyttöä, taistelutahtoa moottorina, korkeaa ärsytyskynnystä, hyvää ohjattavuutta, helppoutta elää arjessa. Terveyttä niin mitattavilla mittareilla (luusto, sydän, silmät, maksa..), mutta myös allergiattomuutta, helpoutta ruuan suhteen, sekä erittäin hyvää ruokahalua. Rakenteellisesti siistiä, hiukan elegantimpaa koiraa, jota kehtaa halutessaan esitellä myös näyttelyissä. Pääpaino pentueella on kuitenkin luonteessa ja terveydessä. 

Tauski & Leo, kevät 2020

Mitä tarjoamme pennunostajalle? Tukea ja turvaa, treenileirejä / -päiviä, sekä hullun hauskan porukan, joka pystyy auttamaan mahdollisissa ongelmissa. Pennut lähtevät meiltä elettyään 7 viikkoa lapsiperheen arkea, niitä pyritään opettamaan mahdollisimman paljon ulos, sekä erilaisiin tilanteisiin, ääniin ja alustoihin ja niitä on käynyt useat ihmiset lällyttämättässä meillä olon aikana. Pennut luonnollisesti madotetaan, sirutetaan, eläinlääkärin tarkastetaan ja luovutetaan pentupakettien kera valloittamaan maailmaa. Pennun hinnasta palautetaan 100€, kun selkä on kuvattu virallisesti (SP, VA, LTV). 

Mikäli tämä kuulostaa houkuttelevalta, kysy ihmeessä lisää ja tule tutustumaan meihin Pukkilaan. Kasvatamme vähän, mutta rakkaudella rotuun!

- Kaisa -

p. 0504591121 / dobechester@gmail.com